Peniksen korjausleikkaus

 

   

Peniksen pidennysleikkaus on turvallinen toimenpide, koska mitään vieraita aineita ei lisätä eikä miehen hormonaalisiin toimintoihin kosketa. Lisää pituutta saadaan vapauttamalla penislihasta sitovat jänteet eli ligamentit. Tuolloin oma penislihas vapautuu ja peniksen varsi tulee ulospäin. Leikkaushaava tulee peniksen yläpuolelle karvoituksen alle. Pituutta lepotilassa olevalle penikselle operaatiolla saadaan lisää 3-7 cm. Operaation jälkeen tulee tarkoin noudattaa lääkärin antamia jälkihoito-ohjeita.

Yleistä

Esteettistä kirurgiaa ei voi irrottaa muusta plastiikkakirurgiasta. Sen avulla hoidetaan ulkonäön variaatioita ja ikääntymisen myötä syntyneitä muutoksia. Plastiikka-kirurgiaan liittyy aina pyrkimys myös ulkonäön osalta mahdollisimman hyvään ja harmoniseen lopputulokseen.

Peniksen koolla näyttää selvästi olevan merkitystä miehen itsetunnolle. Peniksen koko ei kuitenkaan vaikuta aikaansaadun ja koetun seksuaalisen nautinnon määrään suoranaisesti. Mikäli mies kokee arkuutta oman peniksensä koon suhteen, saattaa tämä heijastua myös yhdynnässä, jolloin siitä tulee liian suorituspainotteinen ja molempien osapuolten nautinto kärsii. Mies voi kuitenkin olla erinomainen rakastaja peniksen koosta riippumatta. Mitä suurempi ja mahtavampi penis, sitä voimakkaammaksi mies saattaa itsensä tuntea

Peniksen ympärysmitan kasvattamiseksi kehitettiin leikkausmenetelmä jo –90 luvun alussa. Tässä operaatiossa käytetään asiakkaan omaa rasvakudosta ja sillä voidaan peniksen ympärysmittaa kasvattaa noin 3 cm. Yleensä potilaalle tehdään molemmat toimenpiteet niin pidennys- kuin paksunnosleikkaus. Kuitenkin emme suosittele leikkausta yhtä aikaa voimakkaan turvotuksen vuoksi, leikkauksille suosittelemme noin kolmen kuukauden väliaikaa.

Ennen leikkausta

Suosittelemme henkilökohtaista konsultaatiota klinikan konsultin tai lääkärin luona. Konsultti tai lääkäri kertoo sinulle Peniksen pidennysleikkauksesta ja sen kulusta. Samoin jälkihoidosta ja mahdollisista riskeistä. Konsultti tai lääkäri kokoaa myös esitiedot terveydentilastasi. Muista mainita kaikki terveyteesi liittyvät asiat. Mikäli kaikki on kohdallaan voidaan varata suunniteltu leikkausaika.

Leikkauspäivänä

Keskustelet leikkaavan lääkärin kanssa peniksen pidennys leikkaus toimenpiteestä. Leikkaus suoritetaan nukutuksessa, nukutuslääkäri keskustelee kanssasi tulevasta nukutuksesta ja suorittaa tarvittaessa terveystarkastuksen.

Leikkauksen jälkeen

Ensimmäiset tunnit leikkauksen jälkeen olet nukutuslääkärin ja nukutushoitajan tarkkailun alaisena. Tarvittaessa saat kipulääkettä. Ensimmäisen yön olet klinikalla jälkihoidossa. Hoitaja on saatavilla koko yön. Seuraavana päivänä leikkaava lääkäri tarkastaa sinut, minkä jälkeen voit kotiutua. Kipu leikkauksen jälkeen on yksilöllistä, mutta yleensä suhteellisen vähäistä. Särkylääkkeitä määrätään tarvittaessa, vaikkakin ne yleensä ovat tarpeettomia kahden ensimmäisen päivän jälkeen. Turvotusta ja verenpurkaumia (mustelmia) voi esiintyä, ne kestävät noin 2 - 3 viikkoa. Useimmat potilaat palaavat töihin ja sosiaalisiin harrastuksiin jo viikon jälkeen. Raskasta fyysistä liikuntaa tulee välttää ensimmäisen kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen, mutta kevyt liikunta edistää huomattavasti parantumista. Rankkoja harrastuksia kuten aerobic, juoksu, painon-nosto, uinti ja tennistä tulee välttää kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen samoin saunomista. On ehdottomasti vältettävä seksiä viiden viikon ajan leikkauksen jälkeen.

Haavanhoito

Pidä haava kuivana ainakin 5 vrk ja ompeleet poistetaan 7 vrk kuluttua. Haavaa tai sen ympäristöä ei saa hangata. Saunan löylyyn ei ole hyvä mennä ompeleiden aikana. Käänny lääkärin puoleen jos haavassa on yltyvää kipua, lämmön nousua ja punoitusta tai jatkuvaa runsasta verenvuotoa tai pahaa hajua. Tupakan poltto haittaa merkittävästi haavan parantumista.

Riskit ja kompikaatiot

Jokaiseen leikkaukseen sisältyy myös riskejä. Peniksen pidennysleikkauksessa riskit ja mahdolliset komplikaatiot ovat minimaaliset. Korkeasti koulutettujen lääkärien ja hoitajien muodostamassa leikkausryhmässä leikkausten komplikaatiot ovat erittäin harvinaisia. Kuitenkin kuten jokaisessa leikkauksessa verenvuodon, tulehduksen ja arpikudoksen muodostumisen sekä nukutusten aikaisten ongelmien mahdollisuus on olemassa.

Tulehdus

Tulehdusta voi esiintyä missä leikkauksessa tahansa. Jokaisen peniksen pidennysleikkauksen jälkeen määrätään antibioottikuuri tulehduksen estämiseksi. Yksityisklinikat, jotka on rakennettu kauneuskirurgiaa varten ja joissa ei hoideta sairauksia, ns. "sairaalainfektion" riski on lähes olematon. Yleissairaaloissa ja muissa isoissa leikkaus yksiköissä on sairaalainfektioriski moninkertainen. Tarkista aina missä sinut leikataan, näin vältät vaikeat sairaalainfektiot.

Suorituskyky

Peniksen pidennysleikkaus ei aiheuta miehille impotenssia.

Lopputulos

Turvotus ja mustelmat lähtevät pois muutamien viikkojen jälkeen. Kuitenkin lopullinen tulos on nähtävissä vasta 1 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Arpien punoitus katoaa noin puolessa vuodessa. Peniksen pidennysleikkauksella voidaan saavuttaa haluttu tulos. Itsetunnon kohentuminen ja itseluottamus ovat myös tärkeitä hyötyjä asiakkaalle. 

Peniksen paksunnosleikkauksessa omaa rasvakudosta siirretään peniksen ihon alle. Rasvakudos otetaan esimerkiksi miehen alavatsasta, jossa rasvasoluja yleensä on runsaasti. Samalla esteettinen vaikutelma tehostuu (vatsa pienenee ja penis paksunee). Operaation jälkeen tulee tarkoin noudattaa lääkärin antamia jälkihoito-ohjeita.

Esteettistä kirurgiaa ei voi irrottaa muusta plastiikkakirurgiasta. Sen avulla hoidetaan ulkonäön variaatioita ja ikääntymisen myötä syntyneitä muutoksia. Plastiikka-kirurgiaan liittyy aina pyrkimys myös ulkonäön osalta mahdollisimman hyvään ja harmoniseen lopputulokseen.

Peniksen koolla näyttää selvästi olevan merkitystä miehen itsetunnolle. Peniksen koko ei kuitenkaan vaikuta aikaansaadun ja koetun seksuaalisen nautinnon määrään suoranaisesti. Mikäli mies kokee arkuutta oman peniksensä koon suhteen, saattaa tämä heijastua myös yhdynnässä, jolloin siitä tulee liian suorituspainotteinen ja molempien osapuolten nautinto kärsii. Mies voi kuitenkin olla erinomainen rakastaja peniksen koosta riippumatta. Mitä suurempi ja mahtavampi penis, sitä voimakkaammaksi mies saattaa itsensä tuntea.

Yleistä

Peniksen ympärysmitan kasvattamiseksi kehitettiin leikkausmenetelmä jo –90 luvun alussa. Tässä operaatiossa käytetään asiakkaan omaa rasvakudosta ja sillä voidaan peniksen ympärysmittaa kasvattaa noin 3 cm. Yleensä potilaalle tehdään molemmat toimenpiteet niin pidennys- kuin paksunnosleikkaus. Kuitenkin emme suosittele leikkausta yhtä aikaa voimakkaan turvotuksen vuoksi, leikkauksille suosittelemme noin kolmen kuukauden väliaikaa. Yleistä on että siirretystä rasvakudoksesta noin 40 % imeytyy takaisin kehoon muutaman vuoden sisällä. Operaatio voidaan suorittaa useita kertoja.

 

Ennen leikkausta

Suosittelemme henkilökohtaista konsultaatiota klinikan konsultin tai lääkärin luona. Konsultti tai lääkäri kertoo sinulle Peniksen paksunnusleikkauksesta ja sen kulusta. Samoin jälkihoidosta ja mahdollisista riskeistä. Konsultti tai lääkäri kokoaa myös esitiedot terveydentilastasi. Muista mainita kaikki terveyteesi liittyvät asiat. Mikäli kaikki on kohdallaan voidaan varata suunniteltu leikkausaika.

Leikkauspäivänä

Keskustelet leikkaavan lääkärin kanssa peniksen paksunnosleikkaus toimenpiteestä. Leikkaus suoritetaan nukutuksessa, nukutuslääkäri keskustelee kanssasi tulevasta nukutuksesta ja suorittaa tarvittaessa terveystarkastuksen.

Leikkauksen jälkeen

Ensimmäiset tunnit leikkauksen jälkeen olet nukutuslääkärin ja nukutushoitajan tarkkailun alaisena. Tarvittaessa saat kipulääkettä. Ensimmäisen yön olet klinikalla jälkihoidossa. Hoitaja on saatavilla koko yön. Seuraavana päivänä leikkaava lääkäri tarkastaa sinut, minkä jälkeen voit kotiutua. Kipu leikkauksen jälkeen on yksilöllistä, mutta yleensä suhteellisen vähäistä. Särkylääkkeitä määrätään tarvittaessa, vaikkakin ne yleensä ovat tarpeettomia kahden ensimmäisen päivän jälkeen. Turvotusta ja verenpurkaumia (mustelmia) voi esiintyä, ne kestävät noin 2 - 3 viikkoa. Useimmat potilaat palaavat töihin ja sosiaalisiin harrastuksiin jo viikon jälkeen. Raskasta fyysistä liikuntaa tulee välttää ensimmäisen kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen, mutta kevyt liikunta edistää huomattavasti parantumista. Rankkoja harrastuksia kuten aerobic, juoksu, painon-nosto, uinti ja tennistä tulee välttää kolmen viikon ajan leikkauksen jälkeen samoin saunomista. On ehdottomasti vältettävä seksiä viiden viikon ajan leikkauksen jälkeen, että rasvakudos kiinnittyy peniksen varteen ja ei lähde liukumaan terskaan päin eikä kehity paakkuuntumia.

 

 
   

Christina's Clinic
Yrjönkatu 21C 30, Helsinki
Puh:
0400 452895
clinic@christinasclinic.com