Nenän muodon korjaus

 

   

Nenän muodon korjaus on (kosmeettinen) kirurginen toimenpide, jonka tarkoituksena on muotoilla ja parantaa nenän olemusta halutun muotoiseksi. Toimenpiteellä voidaan esim. korjata synnynnäisiä sekä onnettomuuksien aiheuttamia epämuodostumia tai poistaa sieraintukoksia. Leikkaus voidaan tehdä myös pelkästään esteettisistä syistä.

Nenän muodon korjausta suunniteltaessa on hyvä ensin neuvotella asiantuntijan kanssa ja kertoa rehellisesti omista tavoitteistaan sekä odotuksistaan.


Leikkausta suunniteltaessa yksi tärkeimmistä lähtökohdista on henkinen hyvinvointi. "Uusi nenä" ei takaa uutta elämää tai henkilökohtaisten ongelmien loppumista. Hyvään lopputulokseen pääsemiseen tarvitaan myös hyvä mieliala. Toimenpide voi parantaa ulkonäköä ja kohottaa itsetuntoa, mutta kaikki muu on henkilöstä itsestään kiinni.

Toimenpiteessä käytettävä tekniikka riippuu nenän fyysisestä ominaisuudesta sekä leikkaavan lääkärin metodeista. Nenän muotoilussa käytetään kolmea eri menetelmää riippuen potilaan tarpeista. Viillot tehdään yleensä sieraimien sisään, jossa muotoilu tapahtuu ja mahdollinen luun trimmaus. Nenän ulkoista muottia ja sisäisiä tuppoja saatetaan myös käyttää. Toimenpide kestää kokonaisuudessaan noin 1-5 tuntia.

Nenän muodon korjauksessa viillot tehdään lähes aina nenän sisäpuolelle ja tämän takia ne eivät ole näkyviä. Joissakin tapauksissa joudutaan viilto tekemään nenän sivun juonteesta, mutta silloinkin arpi on lähes huomaamaton. Muutoksen suuruus riippuu pääasiallisesti nenän ja ihon rakenteesta. Muutokset saattavat olla hienoisia eivätkä niin huomattavia. Tarkoituksena on luonnollinen paranneltu muoto, joka sopii kasvoihisi. Toimenpiteen jälkeen pienet säätelyt ovat yleensä paikallaan.

Yleensä leikkauksen jälkeen tulee nenässä käyttää ns. maskia noin 1-2 viikon ajan. Toimenpiteestä paraneminen on hyvin yksilöllistä. Turvotus ja mustelmat silmien ympärillä ovat yleisiä, mutta paranevat nopeasti. Mustelmia saattaa olla noin 2-3 viikkoa toimenpiteestä, mutta nenän turvotus paranee hitaammin. Tunnottomuutta saattaa esiintyä noin 3-6 kuukautta leikkauksesta, joten lopullinen tulos näkyy vasta 6 kuukauden kuluttua.

Muut komplikaatiot kuten viivästynyt paraneminen, tulehdukset tai runsas vuoto ovat hyvin epätavallisia. Kun noudattaa asiantuntijan neuvoja huolellisesti, voi välttyä näiltä riskeiltä.

 

 

 
 
   

Christina's Clinic
Yrjönkatu 21C 30, Helsinki
Puh:
0400 452895
clinic@christinasclinic.com